Kultasepän osaamista jo vuodesta 1947.

Kultasepät Narsakka on pohjimmiltaan perinteinen perheyritys, jossa jalo kultasepän ammatti on siirtynyt isältä pojalle aina 1940-luvulta saakka, nyt jo neljännelle sukupolvelle saakka.

Nykyään Narsakan kultasepänverstas jatkaa toimintaansa Hämeenlinnassa yhdeksän ammattitaitoisen kultasepän voimin. Kokonaisuudessaan yrityksemme työllistää 16 henkilöä. Sukupolvenvaihdoksen myötä yrityksen toimitusjohtajana on toiminut vuodesta 2010 lähtien kolmannen sukupolven kultaseppä Thomas Narsakka.

Verstaamme yhteydessä palveleva korujen esittelytila tarjoaa miellyttävän ympäristön toteuttaa haaveidesi koru yhdessä palvelualttiiden kultaseppiemme avustuksella.

Työmme tärkeimpänä motivoijana toimii tuhannet tyytyväiset asiakkaat, jotka kannustavat kultaseppiämme vaalimaan ja jalostamaan taitojaan. Työmme hedelmä on siis tyytyväinen

asiakas. Tämä pitää työmme laadun ja toimintamme joka

osa-alueen korkeatasoisena.

To play, press and hold the enter key. To stop, release the enter key.

press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom